fbpx

VERKOT VESILLE JA YHDESSÄ SOUTAEN KOHTI TULEVAA

Aurinko lämmittää ja kesälaitumet kutsuvat vähitellen. Ennen lomille kirmaamista Verutumissa on luotu katse kuitenkin tiukasti jo syksyyn ja tuleviin valmennusohjelmiin, joissa kehitetään verkostoja ja uudenlaisia yhteistyön malleja. Varaa paikkasi syksyn valmennuksiin ja heitä hetkeksi ankkuri veteen nauttien Suomen kesästä ja lämmöstä.

Verutumin väki toivottaa kaikille rentouttavaa kesää!


 

SSTP logo uusi

YHTEISKUNNALLISTA VAIKUTTAVUUTTA KEHITTÄMÄSSÄ

Yhteiskunnallinen yrittäjyys ja vaikuttavuus ovat tällä hetkellä vahvassa nousukiidossa. Vallitsevassa yhteiskunnallisessa ja taloudellisessa tilanteessa on tärkeää miettiä muun muassa sitä, minkälaisin yhteistyöhankkein saadaan tavoiteltua muutosta aikaan, ja tehdäänkö asioita tällä hetkellä parhaalla mahdollisella tavalla. Verutum on yhteistyössä Suomen Säätiötilipalvelun kanssa kehittänyt aivan uudenlaisen valmennusohjelman, jonka tavoitteena on edistää yhteiskunnallista vaikuttavuutta niin kunta-, järjestö-, kuin yksityisellä sektorilla. Vaikuttavuustuottaja-valmennusohjelmassa luodaan vahva ammatillinen pohja yhteiskunnallista vaikuttavuutta tavoitteleville muutosagenteille, jotta he saavat työkaluja käynnistää ja johtaa yhteiskunnallista vaikuttavuutta synnyttäviä laajoja yhteistyöhankkeita eri toimijoiden sektoreiden rajapinnassa. Valmennuksessa käydään läpi muun muassa palvelumuotoiluun, verkostoyhteistyöhön, projektijohtamiseen, rahoitusinvestointeihin ja markkinointiin liittyviä teemoja.

Lue lisää valmennuksesta

Ilmoittaudu Vaikuttavuustuottaja-valmennusohjelmaan


 

biotalous

VERKOSTOITUMISESTA AVAIN BIOTALOUDEN MENESTYSTARINOIHIN?

background-84678_1920Out of the Box-ajattelu on yksi biotalouden alan olennaisimmista näkökulmista. Mikko Ahokas Macon Oy:sta ja Sangen Oy:sta esitteli kesän korvalla Verutumin Biotalous-Inno -valmennuksessa Oulussa sitä, miten perinteisellä toimialalla voidaan tehdä asiat uudella tavalla. Juomavalmistaja Sangen ei ole tyytynyt pelkästään juomien valmistukseen, vaan vastaa kaikesta valmistusprosessissa humalan viljelystä lopputuotteen myyntiin ja jakeluun. Start up-yrityksenä aloittanut Sangen sai brändättyä osaamisensa niin hyvin, että yhteistyökumppaneita ilmaantui enemmän kuin yhtiöllä oli resursseja toiminnan käynnistämiseen. Sangenin taustalla olevan tiimin kaltaista monitoimijuutta ja verkostoajattelua tarvitaan yhä kasvavassa määrin biotalouden alan toimijoiden keskuudessa, jotta esimerkiksi Sangenin ja vielä suuremman mediamylläkän kevään aikana nyhtökaurallaan aiheuttaneen Gold&Green Foodsin kaltaiset kestävän kehityksen innovaatiot ja kasvutarinat lähtevät Suomessa nousuun suuremmalla mittakaavalla.

Verutumin uudet Biotalous-Inno -toteutukset käynnistyvät syksyllä 2016 Etelä-Suomessa, Vaasan seudulla sekä Varsinais-Suomen ja läntisen Uudenmaan alueilla. Varmista paikkasi syksyn ryhmiin!

Lue lisää valmennuksesta

Ilmoittaudu Biotalous-Inno-valmennusohjelmaan


 

Lisätiedot näistä ja muista alkavista koulutuksista:

Jouni Vilkko
[email protected]
041-4529 268