Henkilöstöasiantuntijavalmennus
Taloushallintoalan toimijoille
Ilmoittaudu mukaan 13.6.2025 aloitusinfolla alkavaan ryhmään.
Olemme kehittäneet eri alojen HR-ammattilaisille suunnattuja valmennusohjelmia, jotka antavat konkreettisia työkaluja HR-ammattilaisen arkipäivän työkäytäntöihin.
Taloushallintoliitto ja Verutum ovat yhdessä kehittäneet taloushallintoalan toimijoille suunnatun valmennusohjelman, jonka tavoitteena on kehittää henkilöstötyötä organisaation menestystekijänä.
Valmennus on suunnattu henkilöstöasiantuntijoille ja vastuullisissa HR-tehtävissä toimiville ammattilaisille, jotka haluavat vahvistaa omaa henkilöstöosaamistaan.
Valmennusohjelman aikana osallistujat vievät käytäntöön uusia henkilöstöasiantuntijapalveluihin liittyviä ratkaisuja asiakkaille.
Valmennusohjelman avulla kartutat omia asiantuntijavalmiuksiasi sekä ammattitaitoasi vaativiin henkilöstöalan tehtäviin.
Taloushallintoalan henkilöstöasiantuntijavalmennuksessa voidaan kehittää esimerkiksi henkilöstöhallinnon palveluita taloushallintoalan asiakkaille ja kehitystyön tuloksena voi syntyä jopa uusi liiketoiminta-alue tai nykyistä liiketoimintaa voidaan terävöittää.
Valmennus on maksutonta oppisopimuskoulutuksena, jossa koulutuksen myötä suoritetaan ammatillisena tutkintona liiketoiminnan erikoisammattitutkinto (mikäli sinulla on korkeakoulututkinto, voit hakeutua osatutkinnon suorittajaksi). Oppisopimusrahoitus on suunnattu ensisijaisesti perus- tai toisen asteen koulutuksen suorittaneille hakijoille. Myös korkea-asteen suorittaneelle oppisopimusrahoitus on mahdollinen, mutta paikkoja on rajoitetummin.
Valmennusohjelman kesto on noin 1 vuosi, opintopäiviä on 7 kpl etäyhteyksin.
Seuraava toteutus käynnistyy 13.6.2025 klo 8.30-11.00 etäyhteyksin. Ilmoittaudu mukaan 10.6.2025 mennessä.
Kysy rohkeasti lisää eri aloille räätälöidyistä henkilöstöasiantuntijavalmennuksistamme ympäri Suomen.
Tavoitteet
- Henkilöstötyö organisaation menestystekijänä
- Henkilöstöpalvelut ja työhyvinvointi
- Työlainsäädännön tehopaketti ja YT-laki voimavarana
- HR-vuosikello ja toimivat henkilöstöprosessit
- Henkilöstöasiantuntijan talousosaaminen
Miksi sinun ja organisaatiosi kannattaa ilmoittautua mukaan?
Lue alla olevasta linkistä kuinka kehität HR-osaamistasi ja kehityt esimiesten liiketoimintakumppanina valmennuksen avulla.
Klikkaamalla ’ilmoittaudu’ -painiketta alla ohjaudut ’Ilmoittaudu koulutukseen’ -sivulle. Valitse ’Henkilöstöasiantuntija – Taloushallinto’ kohdassa Koulutus, johon ilmoittaudun.
Ilmoittaudu nyt ja varmista paikkasi valmennusohjelmassa!
Valmennusohjelman sisältö:
- Orientaatio valmennuksen ja näyttötutkinnon kokonaisuuteen
- Oma kehittyminen henkilöstöasiantuntijana – tavoitteet ja toteutussuunnitelma
- Oma kehitysidea osana oman organisaation/asiakasorganisaation henkilöstötyön kehittämistä
- Toimintaympäristön muutokset, toiminnan suuntaviivat, toimialan muutosvoimat, erityispiirteet
- HR:n rooli strategian uudistajana ja toteuttajana
- Henkilöstöresurssien johtamisen tavoiteasetanta
- Henkilöstö menestystekijänä: keinoja ja käytäntöjä, innovatiivisuus, sitoutunut yhteisö ja osallistaminen
- Henkilöstötyön mittaaminen ja arvioiminen
- Oman HR-työn kehitysidean tarkentaminen – suunnitelma
- Henkilöstöprosessin eri vaiheissa onnistuminen
- Henkilöstöasiantuntijan työkalupakki
- HR-vuosikello osana työkäytäntöjen kehittämistä
- HR-työn muutos ja ketterä HR
- Esihenkilön tukeminen henkilöstötyöllä
- Rekrytointi ja perehdytys
- Suorituksen johtaminen ja sitouttaminen
- Osaamisen johtaminen
- Työhyvinvointia lisäävien toimintamallien kehittäminen, varhaisen välittämisen malli, terveys ja työkyky
- Moninaisuuden johtaminen
- Talent management
- Työilmapiiri ja tutkimus
- Psykologinen turvallisuus
- Henkilöstö investointina
- Henkilöstön tuottavuuden mittarit, analyysit, raportit
- Työajanhallinta, matkustuksen hallinta, henkilökuntatuet ja -verotus
- Henkilöstötilinpäätös
- Johdantoa henkilöstöyön juridiikkaan
- Työlainsäädännön tehopaketti
- Työlainsäädäntö ja viranomaiset
- Henkilöstöasiantuntijan vastuu
- Työehtosopimuksen merkitys
- Työsuhteen elinkaari – juridinen tarkastuskulma
- YT-laki voimavarana